Toinen blogipostaus





















Hei, pitkästä aikaa!

Hiihtoloma on lusittu ja sain pitää parin päivän loman opiskelusta, vaikka yliopistossa hiihtolomaviikko tunnetaankin paremmin itsenäisen opiskelun viikkona. Sitähän tämä etäopiskelu jo valmiiksi onkin ollut. Pääsin kuitenkin nauttimaan perheen kanssa Rukan talvisista maisemista. Neljä päivää kului aivan liian nopeasti ja olisin mielelläni jäänyt vielä loppuviikoksi mökkiin rentoutumaan ja nauttimaan lumisista maisemista. Pääosin kulutimme nämä aktiiviset neljä päivää lasketellen ja hiihtäen. Maisemanvaihdos tuli erittäin tarpeeseen, koska on tuntunut siltä, että kotona seinät kaatuvat päälle. Enkä tarkoita tällä remonttia, jota seinänaapurit ovat viimeiset pari kuukautta tehneet, vaan ylestä ahdistusta kaiken tämän loputtoman etäilyn ja koronan kanssa. Nyt on akut ladattu, joten on hyvä jatkaa uuteen viikkoon, josta tuleekin monella tapaa mielenkiintoinen, joten STAY TUNED!






Viime postauksessa kerkesin esittäytyä ja pohtia hieman blogini aiheita. En päässyt silloin vielä minkäänlaiseen lopputulokseen aiheista. Nyt olen vihdoin saanut jonkinlaisen idean blogini sisältöön liittyen. Olen miettinyt eri aiheita, jotka minua kiinnostavat ja tulin siihen lopputulokseen, että sisältö tulee enimmäkseen liittymään rakkaaseen ulkoilu- ja retkeilyharrastukseeni. Olen koko ikäni liikkunut aktiivisesti luonnossa, joten tämä oli luonnollinen valinta. Koska blogin nimi on unelmahommissa, tulen varmasti tekemään myös sisältöä omaan työhön ja urapolkuun liittyen. Aiheen valintaan vaikutti myös se, että olen hakenut kesätöihin sisällöntuottajaksi matkailualan yritykseen, joten uskon että tämä valinta tukee myös mahdollista tulevaa työtäni. Tämä kesätyö olisi ensiaskeleeni kohti viestinnän ammattilaisen uraan, joten olen erittäin innoissani tästä mahdollisuudesta. Nyt vain peukut pystyyn ja toivotaan parasta!

Kuullaan pian!

- Sara








Kommentit

Suositut tekstit