Esittäytyminen



Hei ja tervetuloa blogini pariin!

Ajattelin kertoa lyhyesti itsestäni, jotta tiedätte kuka olen ja miksi tänne kirjoitan. 

Olen Sara, 25-vuotias kokkolalainen. Opiskelen teknisen viestinnän maisteriohjelmassa Vaasan yliopistossa. Olen kaksikielinen, mutta en tule kaksikielisestä perheestä, kuten voisi luulla, vaan olen käynyt kouluni ruotsiksi. 

Silloin kun en istu koneen ääressä etäopiskellen (kiitos koronan) käytän aikani luonnossa liikkumiseen ja urheilemiseen. Pidän myös valokuvaamisesta, leipomisesta, matkustelusta, hetkessä elämisestä ja kaikesta sellaisesta, jossa saan päästää luovuuteni valloilleen. Nyt haluaisin kehittää kirjoitustaitoani ja kokeilla kuinka luovaa tekstiä saan aikaan. En ole omasta mielestäni koskaan ollut mitenkään erityisen hyvä tuottamaan erilaisia tekstejä. Oikeastaan vasta yliopisto-opinnot aloitettuani olen alkanut kirjoittamaan enemmän. Olen jo muutaman vuoden miettinyt blogin perustamista, mutta en vain ole syystä tai toisesta saanut aikaiseksi, kun vasta tänä päivänä. En ole vielä täysin päättänyt mistä kaikesta tulen tänne kirjoittamaan mutta sanoisin, että tulen kertomaan vähän kaikesta mitä mieleen juolahtaa.


                                                              

Kommentit

Suositut tekstit